I Lasten ja nuorten Uuno Klami -sävellyskilpailu (2007)

Idea kansallisesta lapsille ja nuorille suunnatusta sävellyskilpailusta syntyi Kymi Sinfoniettan orkesterimuusikoiden keskuudessa vuosina 2003–2004 järjestetyn I Kansainvälisen Uuno Klami -sävellyskilpailun jälkeen. Sävellysharrastuksen pariin innostamisen ohella lapsille ja nuorille haluttiin tarjota mahdollisuus päästä kokeilemaan orkesterin kanssa työskentelemistä. Ideoinnin tuloksena syntyi uusi innovatiivinen, uuden nuoren säveltäjäsukupolven kannustamiseen tähtäävä kulttuuritapahtuma. Ideana on, että kilpailusta saamistaan kokemuksista ja kontakteista nuoret säveltäjät voivat ammentaa tukea ja kannustusta myös tulevissa vaiheissaan musiikin parissa.

Ensimmäinen Lasten ja nuorten Uuno Klami -sävellyskilpailu järjestettiin vuonna 2007. Kilpailuun saapuneiden sävellysten määrä ja taso yllättivät iloisesti sekä tapahtuman järjestäjät että tuomariston: 31 monipuolisen sävellyksen osallistuminen kilpailuun oli osoitus alan nuorten harrastajien innostuneisuudesta ja osaamisen tasosta.

Kymi Sinfonietta esitti kilpailun finaaliin valitut 11 teosta Kotkassa ja Kouvolassa järjestetyissä, YLE:n radioimissa finaalikonserteissa syyskuussa 2007. Ja mikä parasta, nuoret säveltäjät pääsivät itse mukaan teostensa harjoitusprosessiin ja kuulemaan musiikkiaan todennäköisesti ensimmäistä kertaa elävän orkesterin esittämänä. Finaalikonserteissa kuultiin seuraavien nuorten säveltäjien teokset:

10-15-vuotiaiden sarja

  • Niilo Junnikkala
  • Veera Kuusirati
  • Reetta Launiemi
  • Johannes Piirto
  • Patrik Vaari
16-19-vuotiaiden sarja
  • Sebastian Dumitrescu
  • Nikolai Nevalainen
  • Jarkko Pajunen
  • Henri Sokka
  • Dante Thelestam
  • Juhani Vesikkala

Tuomaristo, johon kuuluivat Kimmo Hakola (puheenjohtaja), Atso Almila, Markus Fagerudd, Kirmo Lintinen ja Lotta Wennäkoski jakoi palkintosijat seuraavasti:

10-15-vuotiaiden sarja:

I sija:
II sija:
III sija:
Johannes Piirto (Espoo), Lumière
Reetta Launiemi (Lahti), Krasin de
Niilo Junnikkala (Lahti), Jousikvartetto nro 1

16-19-vuotiaiden sarja:

I sija:
II sija:
Jaettu III sija:
Juhani Vesikkala (Helsinki), Me-Di-Tres
Sebastian Dumitrescu (Tampere), Nocturne
Dante Thelestam (Helsinki) Kidukset ja
Henri Sokka (Hausjärvi), Kulkija.

Palkinnoiksi jaettiin sävellyksenopetusta sekä musiikki- ja kirjapalkintoja. Tuomaristo piti kilpailusävellyksiä monipuolisina. Kilpailussa menestyneitä teoksia tuomaristo luonnehti seuraavasti: "Moni säveltäjistä on pitkällä oman äänensä löytämisessä".