Tuomaristo
|
Kalevi Aho, tuomariston puheenjohtaja, säveltäjä
|
|
Magnus Lindberg, säveltäjä
|
|
Anders Eliasson, säveltäjä
|
|
Yasuo Shinozaki, kapellimestari
|
(Kuva: Maarit Kytöharju)
KALEVI AHO (s. 1949)
|
Kalevi Aho opiskeli sävellystä Helsingissä Sibelius-Akatemiassa Einojuhani Rautavaaran johdolla. Sävellysdiplomin (1971) suoritettuaan Aho jatkoi opintojaan Berliinissä Boris Blacherin johdolla (Staatliche Hochschule für Musik und darstellende Kunst). Aikavälillä 1974-88 hän työskenteli Helsingin yliopiston musiikkitieteen lehtorina ja tämän jälkeen vuosina 1988-93 Sibelius-Akatemian vs. sävellyksen professorina. Syksystä 1983 lähtien hän on työskennellyt Helsingissä vapaana taiteilijana Suomen valtion myöntämän 15-vuotisen apurahan (1994-) turvin. Kalevi Aho toimi myös I Kansainvälisen Uuno Klami -sävellyskilpailun (2003-2004) tuomariston puheenjohtajana.
Aho on yksi sukupolvensa johtavista suomalaisista kansallisesti ja kansainvälisesti tunnustetuista säveltäjistä. Hänen läpimurtonsa säveltäjänä ajoittuu 1970-luvun alkuun. Ahon tuotannon keskeinen osa muodostuu laajoista orkesteri- kamarimusiikki- ja vokaaliteoksista: hänen laajaan tuotantoonsa lukeutuu 14 sinfoniaa (1969-2007) ja 4 oopperaa, joista viimeisimpinä Hyönteiselämää (kantaesitys 1996), Salaisuuksien kirja (3. näytös oopperatrilogiaan Aika ja uni, kantaesitys 2000) ja Ennen kuin me kaikki olemme hukkuneet (kantaesitys 2001). Hänen sävellystuotantonsa käsittää myös kamarisinfonioita, konserttoja ja teoksia sooloinstrumenteille. Tämän lisäksi Aho on orkestroinut ja sovittanut lukuisia teoksia, joiden joukosta merkittävyydessään nousee Uuno Klamin keskeneräiseksi jääneen baletin Pyörteitä täydentäminen. Aholle on myönnetty useita kansainvälisiä palkintoja. Pro Finlandia -mitalin Aho sai vuonna 1999.
Vuodesta 1992 lähtien Aho on toiminut Lahden kaupunginorkesterin nimikkosäveltäjänä. Parhaillaan orkesteri sekä sen jäsenistä koostuva kamarimusiikkiseura ovat tekemässä Ahon tuotannon kokonaislevytystä BIS-äänilevy-yhtiölle.
Paitsi säveltäjänä, Aho on tullut tunnetuksi myös ahkerana musiikkikirjoittajana ja kolumnistina. Hän on julkaissut kuusi kirjaa, kirjoittanut satoja esseitä, artikkeleita ja kolumneja sekä toimittanut seitsenosaisen kirjasarjan Suomalaisten säveltäjien kirjoituksia I-VII. Tällä hetkellä (2007) Aho toimii Suomen Sinfoniaorkesterit ry:n puheenjohtajana. Kotimaassaan Aho on yksi merkittävimmistä musiikki- ja kulttuurielämän vaikuttajista.
|
(Kuva: Saara Vuorjoki)
MAGNUS LINDBERG (s.1958)
|
Magnus Lindberg on oman sukupolvensa johtavia säveltäjiä ja musiikkivaikuttajia Suomessa. Hän opiskeli sävellystä Sibelius-Akatemiassa Einojuhani Rautavaaran ja Paavo Heinisen johdolla suorittaen diplominsa vuonna 1981. Sen jälkeen hän on täydentänyt opintojaan mm. Franco Donatonin ja Brian Ferneyhoughin johdolla. Lindberg on työskennellyt Tukholman EMS-studiossa 1970-luvulla sekä Pariisissa nykymusiikkikeskus IRCAMissa 1980-luvulla. Magnus Lindberg toimi myös vuosina 2003-2004 järjestetyn I Kansainvälisen Uuno Klami -sävellyskilpailun tuomariston jäsenenä.
Magnus Lindberg on ollut perustamassa nykymusiikin asemaa edistävää Korvat Auki! -yhdistystä sekä kokeellista Toimii-yhtyettä. Hän on saanut useita palkintoja Suomessa ja ulkomailla, mm. UNESCON kansainvälisessä Rostrumissa vuonna 1982 teoksestaan "...Tartuffe, je crois" sekä vuonna 1986 teoksestaan Kraft. Lisäksi Lindberg on palkittu vuonna 1988 Pohjoismaiden neuvoston musiikkipalkinnolla sekä Koussevitsky -palkinnolla, Prix Italialla vuonna 1986 teoksesta Faust, Royal Philharmonic Societyn palkinnolla teoksesta Joy vuonna 1993. Vuonna 2000 hän sai Berliinin kaupungin myöntämän Eurooppalaisen säveltäjäpalkinnon teoksestaan Cantigas. Lindbergin säveltäjänura palkittiin vuonna 2003 Wihurin Sibeliuspalkinnolla, joka lukeutuu maailman merkittävimpiin musiikkipalkintoihin.
Vapauduttuaan varhaistuotantonsa ankarasta sarjallisuudesta Lindberg on luonut värikylläisiä, ilmaisuvoimaisia teoksia, joita on esitelty ulkomailla laajasti mm. Aldeburghin musiikkijuhlilla vuonna 1995, Ars Musica -festivaaleilla Brysselissä ja Strasbourg Musica -festivaaleilla 1997. Lindbergin teokset ovat säännöllisesti esillä eri puolilla maailmaa, mm. Lontoon musiikkielämässä, ja Yhdysvalloissa hänen musiikkiaan ovat levyttäneet Los Angelesin Filharmonikot Esa-Pekka Salosen johdolla. Lindbergin uusimpia menestysteoksia on vuosina 2001-2002 sävelletty Klarinettikonsertto sekä Los Angelesissa kantaesityksensä saanut ja mm. Pariisin Agora-festivaalin ohjelmistossa kuultu orkesteriteos Sculpture.
|
(Kuva: Josef Doukkali)
ANDERS ELIASSON (s. 1947)
|
Anders Eliasson on ruotsalainen säveltäjä, joka opiskeli sävellystä Tukholman kuninkaallisessa musiikkikorkeakoulussa vuosina 1966-1972. Sävellystä Eliassonille opetti Ingvar Lidholm, harmoniaoppia ja kontrapunktia hän opiskeli Valdemar Söderholmin johdolla. Suomessa tämä tuottelias ruotsalaissäveltäjä on työskennellyt Sibelius-Akatemian vierailevana sävellyksenprofessorina vuosina 1993 ja 1994.
Eliassonin laaja, yli sata teosta käsittävä tuotanto ulottuu laulu- ja kamarimusiikkiteoksista laajoihin teoskokonaisuuksiin, kuten sinfonioihin, soolokonserttoihin ja oratorioihin. Hänen viimeisimmäksi luotuihin teoksiinsa lukeutuvat mm. Dante Anarca -oratorio (1998), Helsingissä kantaesityksensä vuonna 2006 saanut konsertto viululle, pianolle ja orkesterille (2005), Sinfonia nro 4 (2005, kantaesitys Münchenissä vuonna 2007), jousiorkesterille sävelletty teos Ein Schneller Blick...ein kurzes Aufscheinen (2003) sekä kamarimusiikkiteos Pentagramm (2003).
Eliassonin ura säveltäjänä on saavuttanut ansaittua huomiota ja hänelle on myönnetty lukuisia palkintoja, mm. Pohjoismaiden neuvoston musiikkipalkinto (1992) ja Ruotsin kuninkaallisen musiikkiakatemian ansiomitali (2006). Hänen sävellystensä keskeisenä ominaispiirteenä on intensiivisyys, joka on luotu terävien nyanssien ja kontrastien avulla. Hänen tavalleen säveltää on ominaista huolellinen musiikillisten rakenteiden kokoaminen, missä monimutkaisuus yhdistyy helposti lähestyttäviin tunnetiloihin. Kontrastoivista rytmeistä ja sävellajien vaihdoksista huolimatta hänen teoksissaan säilyy musiikillisten muotojen kontrolli läpi linjan.
|
YASUO SHINOZAKI
|
Yasuo Shinozaki syntyi Japanissa, jossa hän myös aloitti kapellimestariopintonsa. Hän jatkoi opintojaan Leopold Hagerin oppilaana Wienin musiikkikorkeakoulussa, Myung-Whun Chungin oppilaana Accademia Musicale Chigianassa Siennassa sekä Seiji Ozawan ja Bernard Haitinkin johdolla Tanglewoodissa.
Vuonna 2000 Shinozaki sai toisen palkinnon Toisessa Kansainvälisessä Jean Sibelius -kapellimestarikilpailussa, jossa hän jäi erityisesti kuulijoiden mieleen johtamalla tunteikkaan esityksen Sibeliuksen toisesta sinfoniasta. Hän sai kutsun HKO:hon sekä Turun kaupunginorkesteriin. Vuoden 2007 alussa Shinozaki kiinnitettiin Kymi Sinfoniettan taiteelliseksi johtajaksi. Shinozaki on työskennellyt Suomessa myös Radion sinfoniaorkesterin, Tampere Filharmonian ja Tapiola Sinfoniettan kanssa.
Työskennellessään Los Angelesin Filharmonikoissa Esa-Pekka Salosen avustavana kapellimestarina elokuusta 2001 syyskuuhun 2004 Shinozaki johti yli 40 konserttia. Walt Disney Concert Hallin kausikonserttien lisäksi hän johti orkesteria myös mm. Hollywood Bowlissa sekä sen alueellisilla kiertueilla. Hän esiintyi myös Los Angelesin Filharmonikkojen Uuden musiikin ryhmän kanssa.
Nykyään Lontoossa asuva Shinozaki on johtanut Japanissa mm. Tokion Filharmonikkoja ja New Japan Philharmonic -orkesteria sekä työskennellyt kapellimestarina Tokion Nikikai -oopperassa ja Japanin Kansallisoopperassa, jossa hän teki oopperadebyyttinsä Mozartin Figaron häiden parissa. Iso-Britanniassa hän on johtanut Bournemouthin sinfoniaorkesteria, BBC Scottish Symphony Orchestraa ja BBC Filharmoniaa. Tulevaisuuden kiinnitykset vievät hänet mm. Latviaan, Belgradiin, Galiciaan, Västeråsiin ja Nürnbergiin.
|
|